Moro!
Nyt kun kauden rakenne on onnistuiden SM-karsintojen jälkeen pääpiirteissään selvillä, niin kokoontukaamme me vanhemmat vielä kerran yhteen palaveeraamaan. Käydään läpi tulevaa kautta urheilun, talouden ja muiden enemmän tai vähemmän yhteisten asioiden merkeissä.
Paikka: Elenia Areena
Aika: Torstai 1.9. kello 17.00, voi tulla myöhemminkin jos ei tuohon ehdi.
Jari
Steelers Jsb B-juniorit tavoittelevat kaudella 2016-2017 sitä kirkkainta, pelaamalla vauhdikasta ja taistelevaa salibandyä.
maanantai 29. elokuuta 2016
keskiviikko 24. elokuuta 2016
SM-karsinat vaihe 2, Joensuu
Moro
Joensuuhun lähdetään Elenia Areenalta perjantaina 26.8. kello 15.30, matkustamme bussilla. Matkalla pysähdytään Juvan ABC:llä, jossa syömme ihan kunnon ruokaa noutopöydästä, taisi olla jauhelihapihvejä ainakin tarjolla.
Joensuussa yövymme tuttuun tapaan Kimmelissä, arvioitu saapumisaikamme on iltakymmenen tietämissä.
Lauantain ja sunnuntain aikana selviää, missä sarjassa Steelers B pelaa kaudella 2016-2017 (tulospalvelu).
Jos ja kun kaikki menee suunnitellusti, paluu Hämeenlinnaan tapahtuu puoliltäöin sunnuntaina.
Tämä reissu tulee kustantamaan n. 150€/poika, tästä lähetetään todennäköisesti erillinen lasku osallistujille.

keskiviikko 17. elokuuta 2016
SM-karsinnoista
Hei!
Lauantaina 20.8. alkavat SM-karsinnat Ylöjörven liikuntakeskuksella, otteluohjelma.
Paikalle kuljetaan omilla autoilla, eli vanhempien apua saatetaan kaivata. Kannustusta kaivataan toki muutenkin!
Lähdemme matkaan lauantaina Hämeenlinnasta Elenia Areenalta kello 11.00. Lukuun ottamatta ulkopaikkakuntalaisia (Pälkäne, Forssa, jne.) matkustamme joukkueena, eli kaikki kulkevat Elenian kautta, vaikka auto olisikin jo täyteen buukattu.
Ruokailu
Lauantaina syömme lounaan kello 12.00 ABC Kolmenkulmassa Nokialla. Sunnutaina lounas samassa paikassa kello 13.00. Ruokailuun liittyvät kustannukset veloitetaan myöhemmin, nyt ne maksetaan jojon toimesta toiminnan helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi.
Lisenssit
Jokainen pelaaja vastaa siitä, että pelaajalisenssi on kunnossa. Jos lisenssiä ei todistettavasti ole hankittu (pelaajan nimi löytyy liiton järjestelmästä, maksukuitti on esittää jojolle sähköpostilla, tms.), niin pelaajaa ei voida peluuttaa ottelussa. Lisenssi on oltava hankittuna viimeistään perjantaina 19.8.!
Jos jostain on kysyttävää, niin jari.virtanen67(a)gmail.com tai 050-3881016.

maanantai 8. elokuuta 2016
Lisenssit kaudelle 2016-2017
Moikka!
Lisenssit tulee hankkia ensi tilassa. Ilman lisenssiä ei pysty pelaamaan virallisia otteluita. Lisenssillä saa myös vakuutuksen kuntoon, jos sitä ei muuten ole. Jokainen pelaaja / vanhempi on vastuussa siitä, että pelaajan vakuutukset ovat kunnossa, jos sitä ei hanki lisenssin yhteydessä.
Tänä vuonna 1999-2004 syntyneet tarvitsevat Pelipassin. Ilman vakuutusta hinta on 36€, vakuutuksella 120€. Lisessien kuvaukset, lisenssin osto.
Lisenssi / pelipassi on oltava maksettuna ennen ensimmäistä virallista peliä eli ennen SM-karsintoja, mieluummin nopeammin.

keskiviikko 3. elokuuta 2016
Torstaina 4.8 poikkeava harkkavuoro
Koska sali on muussa käytössä on 4.8 poikkeava aikataulu:
18-19 lenkki
19-20 punttisali
20-20.30 loppuverkka
18-19 lenkki
19-20 punttisali
20-20.30 loppuverkka
Tilaa:
Kommentit (Atom)