keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kausi 2016-2017 pakettiin



Kausi 2016-2017 on nyt omalta osalta taputeltu ja on aika summata yhteen sen antia. Jaan kauden kolmeen osaan: pre season, season ja playoff.

Pre season:

Try Outeista lähtien hyvin tyytyväinen joukkueeseen. Muutama pelaajista valitsi kesän aikana toisin logististen syiden vuoksi ja syyt hyvin ymmärrettävät, mutta eivät jääneet omaa mieltä kaihertamaan. Kesän tekeminen erinomaista niiden osalta, jotka kesällä paikalla olivat. Muutamia nostoja pakko ottaa esiin, sillä uskon kyseisten harjoitustuntien olevan suorassa yhteydessä pelaajien antiin talven aikana. Luvut kesä-elokuussa, aikajaksona kun omasta mielestäni urheilijat tehdään:
Ranki                52
Kekki                48
Niskanen          46
Takala               45

Muutamalla pojalla oli kesällä toisia lajeja, joita kannustan jatkamaan myös jatkossa ja sovittamaan ne harjoittelun ja levon suhteessa oikein. Monipuolinen harrastaminen ja harjoittelu tukevat aina kehittymistä ja tulee olemaan pitkällä juoksulla teidän oma etunne! Keskustelkaa valmentajien kanssa ja laittakaa ne keskustelemaan keskenään, jotta saadaan teidän kehitystänne parhaiten tukevia kokonaisuuksia.

Kesällä valmennuksen tavoitteena saada ajettua sisälle hieman erilainen pelitaktiikka ja saada selville pelaajien omat vahvuudet. Teillä jokaisella on uniikit ominaisuudet, jotka oivallisesti yhteen saattamalla saadaan esille joukkueurheilulle tyypillinen osien määrää suurempi summa. Muutamia yllätyksiäkin valmennukselle tuli, sillä olihan se meidän 1vs1 pelaaminen viime kesänä aika karmeaa katseltavaa. ”Karvi päätylankkuun” vaikutti osalle olevan terminä ja toteutuksena uusi, joten siihen nähden harppaus vuoden aikana on ollut huikea, kun vertaa meidän loppukauden rohkeaa karvausta ja riistoja joita sen kautta saatiin. Oma pääkin puolustettiin loppukaudesta 1vs1, eikä sitä tekemistä tarvitse kenenkään hävetä.

Pelillisesti tavoitteena oli saavuttaa SM-sarjapaikka, joka ensimmäisenä viikonloppuna osoittautui täysin mahdolliseksi. Valitettavasti ratkaisuottelun vastustajaksi tuli Oilers, jonka osalta meillä ei omasta mielestä ollut silloin palaa. Syynä ei kuitenkaan ollut meidän tasomme, vaan taso jolla suoritimme. Jännitys näkyi läpi ja kipsasi tekemistä. Olin kuitenkin tyytyväinen, sillä tiesin tavoitteemme olevan oikea ja mieli seuraavan viikonlopun osalta oli luottavainen. Toiseen viikonloppuun lauantaina pari voittoa, mutta vastustajien taso oli itselle pettymys. Heikko vastus ja heikko suoritus löysivät toisensa. Vaikka vastus on heikko, ei se saisi vaikuttaa joukkueen työmoraaliin. Oli sattumia ja päällekkäisyyksiä ja joissakin peleissä vedettiin vain kahdella kentällä. Muistan lauantain toisesta pelistä, kun penkiltä tuli kysymys, miksei kierrätetä poikia ja laiteta nahjuksia vilttiin… Vastaus oli yksinkertainen, meillä oli pelillä kaikki ehjät pelaajat, eikä penkille voinut enää laittaa ketään koska olisi loppunut vaihtomiehet. Lauantai-iltana palaveri, sunnuntain ensimmäisen pelin totaalinen hallinta ja erinomaisesti hoidettu ratkaisupeli, jäävät omina lukuina historiaan.

Mestareiden Cup oli seuraavana viikonloppuna vastustajien tarkkailua ja muistiinpanojen tekemistä, kuten myös peliajan saamista karsintaviikonloppuina penkillä enemmän istuneille.

Season:

Kausi starttasi heti pelireissulla Ouluun, jossa kärkikolmikkoon ennakkoon uumoilta OLS. Jotakin oli tapahtunut karsintojen ja Oulun reissun välillä. Yhtäkkiä kesän ja alkusyksyn ajan hierottu pelimuoto oli käytössä ja toimi erinomaisesti ennakkoon kovaksi ennustettua vastustajaa vastaan. Voitto/ tasapeli ei olisi pelistä ollut vääryys, mutta kuten silloin pelin jälkeen todettiin, ”Me emme koskaan häviä, sillä tappiot antavat meille mahdollisuuden oppia asioita, joita voitto ei mahdollista. Otetaan mukaan jokaisesta ottelusta jotakin, niin meitä ei voita kukaan”. Illasta matka Kuopioon ja valmistautuminen sunnuntain otteluun Welhoja vastaan. Eipä tuo ollut kummoinen tuo niiden Kyöpelinvuori, eikä sen kummoisempaa pelillinen anti sarjan kärkikolmikkoon veikatulta joukkueelta. Pelin aikana tapahtui kuitenkin itselle merkittävä asia, sillä toiselle erätauolle marssittaessa (tilanteen ollessa 1-10), eräs pelaajista totesi ”Me hävitään tää peli kuitenkin”. Siinä vaiheessa tiesin, että enemmän kuin tekniikkaa tai pelisysteemiä, meidän pitää harjoittaa mieltä ja opetella voittamaan. Voittamaan tottuneesta joukkueesta ei moista kuulu, mutta se ei ole poikien vika, vaan meidän nykyisten ja entisten valmentajien, etteivät he uskoneet itseensä. Tämän jälkeen valmennuksen teemaksi nousi voittamisen opettelu, joka pyrittiin tuomaan pieninä asioina valmistautumiseen sekä ottelun sisällä käytäviin palautteisiin.

Kausi lähti hyvin lentoon ja otettiin kovia päänahkoja. Lisättiin taktisen puolta ja syvennettiin analyyseja vastustajasta, joiden seurauksena hävittiin muutama matsi putkeen… Keskusteltiin lisää ja vähennettiin taktista ja voitettiin sarjaa johtanut Oilers. Palattiin selkärangasta löytyviin asioihin, höystettynä pienillä vinkeillä vastustajasta. Ei kuitenkaan liikaa, sillä pojat kertoivat vastustajan pelityylin katsomisen sotkevan heidän omaa peliään. Tasapainoilu asioiden välillä oli ajoittain valmentajana hankalaa, sillä vastustajien pelit oli purettu pieniin palasiin, joiden kautta meillä oli mahdollisuus voittaa kenet tahansa. Jokaiselle pelaajalla ja ikäluokalla on kuitenkin omat erityispiirteensä, joita valmennuksen on syytä kuunnella, jotta saavutetaan paras mahdollinen lopputulos.

Sarja oli erityisen tasainen ja ärsyttävänkin kutkuttava runkosarjan viimeiseen peliin saakka. Sijat 3-8 oli auki, eikä asiaa helpottanut sijojen 1-2 olleen jakamatta. Huhujen mukaan Classic olisi valinnut meidät, jos se olisi ollut mahdollista. Sitä me emme halunneet, joten jälleen hyvät venymiset kauden viimeisissä peleissä ja runkosarjan sijoituksena 4 sija! Kausi saattoi olla pelillisesti ulkopuolisen silmin katsottuna aikamoista vuoristorataa ja sitä se oli myös valmennuksen näkökulmasta. Kaikkea kun ei voida kerralla kehittää, oli meillä sisäisesti teemoja, joihin keskityttiin harjoitteissa tai pelisysteemiä käytäessä. Kun yhteen asiaan keskittää huomion, pitää ajoittain jättää keskiön laitamilla olevia asioita pienemmälle huomiolle. Kaikessa tekemisessä fokus oli kuitenkin Playoff peleissä, jossa kaiken pitäisi olla kunnossa.

Playoff
Jälkikäteen katsottuna loistava suoritus ja runkosarjan neljäs sija saattoi sittenkin olla meidän kohtalomme. TPS valitsikin ErVin, vaikka useampikin valmentajakollegoista ennakoivat puolivälieräpariksi TPS-LASB sarjaa. TPS kun oli vienyt molemmat pelit (11-7 ja 9-2), joista viimeisin runkosarjan päätösottelu. Taisi kuitenkin LASBin miesten edustuksen voitto SalBasta laittaa valmennuksen takaisin suunnittelupöydän ääreen ja muuttamaan suunnitelmia. Ihan sama, bring it on, oli poikien vastaus.

Playoff peleihin lähdettiin ilman -01 pelureita, joiden puuttuminen tiedettiin jo hyvissä ajoin ennen sarjan alkua. Asiassa ei siis ollut meille mitään yllättävää ja suunnitelmat oli tehty sen pohjalta. Ottelupäivien julkaisun jälkeen näytti siltä, että saamme pojat käyttöömme lauantain otteluun, mutta poikien oma toive oli keskittyä pelkästään C1 peleihin, jonka mukaisesti palattiin alustaviin suunnitelmiin.

Ensimmäisessä ottelussa pelasimme hyvää pleijari-säbää. Taistelimme, raadoimme, haastoimme, pidimme palloa ja rakensimme. Ottelun ratkaisi muutama epäonninen ratkaisu ja vastustajan taito käyttää paikat hyödyksi. Ottelun voittokaan ei olisi ollut vääryys, mutta maalintekopelissä lasketaan täplät ja tällä kertaa niitä oli kaverilla enemmän. Ottelu valoi kuitenkin uskoa siihen, että meillä on kaikki mahdollisuudet hoitaa ottelusarja kotiin!

Sunnuntaina meillä oli mahdollisuus tehdä ryöstöreissu Hollolassa, mutta siitä syntyi meille kauden päättänyt koitos. Alkulämmöissä tekeminen oli hyvää, fiilis kopissa oli mietteliäs ja joukkueen valmiutta tulevaan pohdittiin Mamban kanssa. Oli kuitenkin huomattu, että hiljaisuus ei aina ollut huono merkki, eikä pidetty asiaa hälyttävänä. Ottelun alettua vastustaja teki nopeaan tahtiin maalin ja hieman perään toisen. Takaisin juonesta kiinni ja pari asiallista paikkaa. Torjunnat 9-9 ja peli tasaista vääntämistä. Erätauolla pieniä viilauksia, mutta ei mitään erityistä kehittämisen kohdetta. 

Toisen erän alussa 1:28 ja Kainulaisen illan toinen. Jo paikanpäällä tilanteessa näytti oleva rike, mutta nauhalta katseltaessa sen huomaa selvästi. Poika on selvästi oppinut miesten peleissä kuinka pienellä rikkeellä (potkaisee pienen kopun ulkojalkaan, kun pallollinen lähtee spinulle) saadaan horjutettua vastustajaa ja päästään pallolle. Ärsyttävää, mutta toisaalta arvostan noita pieniä asioita joilla pystytään kääntämään pelejä. Siitä muutaman minuutin sisään maali, aikalisä, maali ja veskan vaihto. Toisen erän maaleista veskojen piikkiin voi laittaa yhtäkään, vaan tarkoituksena oli katkaista vastustajan flow ja herättää omat. Kohtalaisesti siinä myös onnistuttiin, sillä heti perään kavennus ja hyviä pyörityksiä vastustajan päässä. Kolmasti ylivoimalle selvistä rikkeistä, mutta suorittamisen rentous ja röyhkeys puuttui. Liekö vastustaja scoutannut meidän yv:n vai teimmekö vain siitä jostakin syystä itsellemme hankalaa. Ottelu oikeastaan ratkesi toisen erän hyödyntämättömiin ylivoimiin, jotka tuntuivat nakertavan luottamusta tekemiseen. Toisella erätauolla koppiin mentäessä kapteeni otti puhujan roolin itselleen ja herätteli porukkaan nousemaan vielä kerran barrikaadeille. Valmennuksellisesti siirryttiin takaisin kolmeen kenttään, sillä useammassakin pelissä kahteen kenttään siirtyminen ei ole juurikaan vaikuttanut peliin tehojen muodossa kovin pitkään. Olimme selvästi koko kauden kolmen ketjun joukkue, eikä se minusta ole heikkous vaan pikemminkin vahvuus. 

Vastustajan jatkaessa kolmannessa erässä rennolla otteella hienoja syöttökuviota, meidän vetojen kilpistyessä laadukkaasti pelanneeseen maalivahtiin oli pelin lopullinen lopputulos nopeasti nähtävissä. Harmillista, että niitä tuli paljon, mutta toisaalta turhautumisen vaikutus avoimiin oviin on normaalia vaikkei toivottavaa. Pelit päättyi omasta mielestä liian aikaisin ja tunne oli pitkään täysin tyhjä, bussissa ei paljoa tehnyt mieli katsella nauhoja tai tehdä koostetta. 

Kotiin päästessäni tajusin, että päivän C1 pelit oli minulla samalla nauhalla, joten ne purkiessani tein samalla myös koosteen ratkaisuottelusta. Toisaalta nauha toimi terapiana, sillä sitä katsoessa nousi itselle pari asiaa mieleen: 1. vastustaja oli parempi jokaisella osa-alueella, eikä meillä ollut su mitään jakoa (yksittäiset virheet menettävät merkityksensä) 2. valmennuksellisesti valittu linja rohkeaan karvaukseen ja rohkeuteen ei kaatanut meitä. Maalit eivät syntyneet meidän intoilusta ja ryntäilystä, vaan heikosta oman pään pelaamisesta. Onnittelut Lasb voitoista ja onnea jatkoon.

Vastustajaa kätellessä ja onnitellessa toivotettiin jatkoa tulevaan ja kehotettiin menemään päätyyn asti. Niinhän ne sitten teki. 6 playoff ottelua, joista 6 voittoa. Harvoin sanon, että yksilöt voivat ratkoa joukkuepelejä yksin, mutta tällä kertaa näin sanon (6 ottelua ja 17+12=29 pst, finaalin toisessa ottelussa 40 min 0+0 ja seuraavat 20:08 sek 3+4) . Moni sanoo, että epäreilua peluuttaa poikia, jotka pelaavat liigassa isoilla minuuteilla koko kauden. Omasta mielestä mahtavaa, että ikäluokan mestaruuksia ratkottaessa jokaisella on parhaat mahdolliset pelaajat mukana! Missä muualla meidän pojilla olisi ollut mahdollisuus verrata itseään -99 syntyneiden kärkipelaajiin yhdenvertaisissa olosuhteissa? Tai tuleeko teille mieleen, missä meidän -00 pakkipari Wade ja Jossu olisivat päässeet vääntämään liigatason hyökkääjiä vastaan ja nollaamaan tuon sankarin maineeseen nousseen talentin? 

Seurasin Classic sarjaa netin kautta, eikä Clasulla ollut peleissä mielestäni mahdollisuutta, juttelin Classicin valmennuksen kanssa ja tunnustivat faktan, että he eivät pystyneet haastamaan Lasbia riittävän laajasti. Sama oli Oilersilla, joka kertaalleen pääsi lähelle voittoa, mutta toisaalta eivät riittävän lähelle. Ansaittu mestaruus siis Lahden pojille.

Kävin katselemassa Classic-TPS pelin, josta tuli mielenkiintoinen taistelu pronssisesta mitalista. Peli aaltoili ja molemmilla oli hetkensä. Onneksi ottelun ratkaisu tuli jatkoajalla 5vs5 pelatessa, eikä mennyt rankkareille. On hienompaa, että peli saa ratkaisunsa joukkueen suoritukseen (vaikka Vaajalan tehot olivatkin 4+1), eikä yksittäisen Neula Maken onneen tai epäonneen. Peliä katsellessa pysyin hyvin näkemään meidät pelaamassa mitalista. Peli oli rohkeaa, nopeaa ja painetta pystyttiin vaihtelemaan korkeasta karvauksesta matalaan oman pään tiivistämiseen. En olisi pitänyt vääryytenä, että me olisimme olleet pelaamassa mitaleista. Tällä kertaa näin ei käynyt ja meidän sijoitus oli kauden 2016-2017 B poikien SM sarjan 5 sija. Hieno suoritus joukkueelta, jolle povattiin raskasta kautta 😊

Kausi 2017-2018
Tulossa taas uusi kausi ja sen rakentaminen on hyvässä vauhdissa. Itse hyppään muutaman vuoden ikäluokassa taaksepäin ja otan hoitaakseni -02 syntyneiden C1 joukkueen. Tavoitteena jälleen SM-sarja, playoffit sekä mitalipelit. Sain teiltä jälleen lisää avaimia toimia parempana valmentaja ja yritän hyödyntää niitä nuorempien kanssa. Teidän osaltanne ja tulevaisuudestanne en ole lainkaan huolissani. Tulevalla kaudella A junnut palaavat taas SM sarjaan ja luvassa kovia koitoksia miesten liigan portilla. Mielenkiintoa seuraa ja joukkuetta kohtaan varmasti ilmenee, mutta tiedän teidän ottavan sieltä oman pelipaikkanne. Olette vuoden aikana osoittaneet, että teillä on pelilliset valmiudet, mutta erityisesti fyysiset ja psyykkiset edellytykset treenata tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä koskee teitä kaikkia!

-00 ja -01 syntyneiden osalta teille on tulossa hyvä kausi. Loistavat -00 syntyneet saavat rinnalleen tuttuja -01 syntyneitä, jotka pääsivät jo viime kaudella haistelemaan B SM sarjan kovuutta ja vauhtia. Te tulette rokkaamaan sarjassa ja ottamaan roolin joukkueen liidereinä. Pitäkää huoli, että joukkueen uusia jäseniä kohdellaan yhtä hyvin kuin kuluneella kaudella ja muistatte jokaisen olevan joukkueelle yhtä tärkeitä. Saatte varmasti tulevalla kaudella kokemusta myös A junnujen treenistä ja saattapi teistä joku jo ottaa pelipaikkaa liigan ringissä…

Keskusteleva ja isällinen ote näytti toimivan teidän kanssanne, eikä meillä ollut keskenämme ongelmia missään vaiheessa kautta. Tietysti harjoittelun tärkeydestä piti aina ajoittain muistuttaa, mutta tämä ei poikennut edellisestä kymmenestä valmennusvuodesta mitenkään. Erityisen tyytyväinen olin keskenämme sovittujen asioiden toteuttamisesta. Omatoiminen harjoittelu, keskittyminen tekemiseen, harjoittelun/pelaamisen ja vapaa-ajan keskinäinen suhteuttaminen mittasuhteisiin mahdollisti hyvän lopputuloksen. Yhtenäkään peliaamuna silmät eivät punoittaneet ja 18 vuotta täyttäneillä ei ollut peleihin vaikuttavia menoja. Arvostan tätä suuresti, sillä tämä kertoo sitoutuneisuudesta yhteiseen asiaan.

Haluan kiittää teitä kaikkia hienosta kaudesta, mutta samalla pahoitella, että se viimeinen askel ja tavoite jäi meiltä tällä kertaa vajaaksi. Otetaan tästä kaudesta mukaan ne pienet opit ja hoidetaan niiden avulla voitot kotiin ensikaudella A SM, B SM sekä C1 sarjoista!

With Love

Arto

lauantai 31. joulukuuta 2016

Kohti kevättä

Vuosi lähentelee päätöstään, joten on paikallaan hieman summaa mennyttä vuotta ja herättää mietteitä loppukauden osalta.
Kesän treenirinki ohut, mutta paikalla olleiden osalta laadukasta tekemistä. Muutamat harkkapelit, joissa väkeä vähän, mutta ajatus oppia pelureista ja vahvuuksista lisää. Kesän pohjalta rakennettiin pelillinen identiteetti sekä asiat joita piti ehdottomasti kehittää ennen SM karsintoja.
Karsintojen ensimmäinen vaihe pelillisesti hallussa, mutta Oilers oli yksinkertaisesti vielä liian kova. Viikonlopusta jäi kuitenkin hyvä fiilis ja vahva usko seuraavaan karsintaviikonloppuun.
Joensuun lauantai pelillisesti heikko, mutta onneksi perustekeminen riitti ja kahdella voitolla kohti hotellia. Tason nosto oli kuitenkin pakollinen, joten illan palaverissa faktat auki. Tappiolla haastajasarjaan, voitolla SM unelma pysyisi hengissä. Se miten sunnuntai eteni ja miten valmiita oltiin peleissä lähti omasta tekemisestä ja tahdosta. Ensimmäistä kertaa sinä sunnuntaina minun mielestäni olimme joukkue. Joukkueena saimme tavoitellut SM sarjapaikan, joka oli myös kauden ensimmäisistä tavoitteista.
MC oli pelillisesti haasteellinen, sillä takana kaksi rankkaa viikonloppua ja rosteri ohuena, mutta valmennuksen osalta tarkoitus ennemminkin oppia tulevan kauden vastustajista sekä saada lisää kokemusta karsinnoissa vähemmälle peliajalle jääneille. Reissu täytti näiltä osin tarkoituksensa.
Pääkallon arvio tulevasta B SM sarjasta oli kuin valmennuksen tilaama hajusuola, sillä sen herättämä ärsytys oli vahva voimavara Oulun reissuun lähdettäessä. OLS pelissä kesän ja syksyn aikana sisäänajetut pelilliset asiat loksahtivat kuin taikaiskusta kohdalleen ja omasta mielestäni piste olisi ollut hyvin ansaittu. Sama pelillinen tekeminen jatkui Welhoja vastaan ja lopputulos oli jopa murskaava.
Syksyn osalta pelillinen taso on kuitenkin vaihdellut paljon. Osa vaihtelusta tulee kypsyydestä valmistaa itsensä jokaiseen peliin erillisenä tapahtumana. Edellisen pelin lopputuloksena tai onnistumisilla ei enää ole merkitystä ja tunnetila tulee rakentaa aina uudestaan. Kotiasiat, koulu ja tyttöystävät pyörivät mielessä, mutta voitte ajatella ottelutahtuman olevan teille lupa olla ajattelematta mitään ulkopuolista. Keskittyä vain itseenne sekä kavereihin ympärillä. Kyseisellä hetkellä te olette vastuussa siitä, että olette valmiita auttamaan toisianne!
Osa vaihtelusta tulee varmastikin valmennuksen tuomista ajatuksista tulevan vastustajan pelityyleistä. Mitä enemmän olemme keskittyneet vastustajan tapaan, sitä enemmän koen sen vieneen osan meidän omasta identiteetistä. Oilersin osalta heitettiin vastustajan systeemit sivuun ja keskityttiin omaan tekemiseen ja pelillisen rohkeuden palauttamiseen. Tämä onnistui hyvin ja sama teema kantoi myös OLS peliin ja joulutaukoon asti.
Nyt on kuitenkin hetki katsoa eteenpäin ja kirjata ylös kevään tärkeimmät pointit
1. Miten yhdistetään tietotaito vastustajista omaan pelilliseen identiteettiin, ilman että se sekoittaa tekemistä. Tämä tulee meidän miettiä yhdessä ja pohdinta aloitetaan heti maanantaina.
2. Erikoistilanne pelaaminen:
AV toimii kohtalaisesti ja on ajoittain jopa erinomaista. Erityisen tyytyväinen pallolliseen AV peliin.
YV pitää saada kuntoon. Meiltä heikoimpia osa-alueita, joka onnistuessaan antaa mahdollisuuden jopa ratkaista pelejä. Tähän tartutaan heti.
Vaparit ja kulmatilanteet, käytetään näiden osalta paljon aikaa tammikuussa ja yhtenäistetään. Jokaisen tulee myös toimia yhdessä sovittujen mallien mukaan.
3. Harjoitteleminen ja sitoutuminen kevääseen. Meillä on 1.4 alkavien playoffien alkuun mennessä 39 harjoitusta, 13 punttisalia sekä 10 ottelua. Jokainen harjoituksista ja otteluista on meille mahdollisuus kehittää peliä ja saavuttaa asettamamme tavoite sijoittua runkosarjassa 6 parhaan joukkoon. Edessä on kolmen kuukauden rypistys johon jokaisen tulee sitoutua ja antaa jokaisessa tapahtumassa kaikkensa, jotta olisimme tavoitteen mukaisessa asemassa ja valmiina sen jälkeen tuleviin koitoksiin. Urheilijan elämään sitoutuminen on kova sitoutuminen, mutta vain sen kautta se on mahdollista. Olennaista ei ole ainoastaan nuo harjoituksia sisältävät päivät, vaan niiden ulkopuolella on 41 päivää joiden sisällöstä jokainen vastaa itse. Näinä "vapaapäivinä" itsekuri ja oikeat valinnat ovat yhtä tärkeitä, kuin harjoituksissa tehdyt. Jos tunteina lasketaan, kasvaa jokaisen vastuu omista valinnoista vieläkin isommaksi. Keskustellaan näistä lisää yhdessä.
Kevätkausi starttaa maanantaina 2.1 klo 18.00 yhteisellä palaverissa Elenialla. Sitä ennen kuitenkin nautitaan vuoden vaihtumisesta turvallisesti ja suunnataan katseet korkealle taivaalle!

tiistai 8. marraskuuta 2016

Maanantain treeniaika muuttuu

Jatkossa maanantaisin harjoitellaan seuraavasti:
18.30-19.00 alkuverkka
19.00-20.30 sali (Elenian 1 kenttä)
20.30-21.00 loppuverkka

torstai 20. lokakuuta 2016

Renkaiden vaihto sunnuntai 23.10. klo 10-16 välillä

Kiinnostaako renkaiden vaihtaminen?

Tänä vuonna Steelersin B pojat hoitavat homman puolestasi (20€/ auto), joten aja paikalle talvirenkaat mukana ja nauti palvelusta!

th.jpg

Renkaita vaihdetaan sunnuntaina 23.10.2016 klo 10-16 välisenä aikana, osoitteessa Sähkömestarintie 4,13130 HML (Auto Tawastian huoltohalli)

Tänä vuonna yllätä talvi ja vaihda renkaasi ajoissa!
(ilman ajanvarausta, maksu käteisellä)

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Viikonlopun 23-25.9 pelireissun aikataulu


Perjantai 23.9.2016
Lähtö klo 14:00 Elenia-areena.
Ruokailu Ruokailu ABC Hirvaskangas Äänekoski n. klo 17:00-17:45
Ruoka: Paprikapossupata, Nachobroileria, salaatti, leipä ja juomat.
Perillä Oulussa  klo 21:15.
Majoitus: n. klo 21:20
Original Sokos Hotel Arina
Pakkahuoneenkatu 16, 90100 Oulu

Omakustanteinen iltapala.

Lauantai 24.9.2016
Aamupala klo 8:00
Ottelu: OLS – Steelers klo 11:00.
Ruokailu: ABC Tupos Liminka klo 14:00.
Ruoka: Porsaan Kassleria ja sinappikastiketta sekä Suomalaista kirjolohta ja saaristolaiskastikkeetta, salaatti- ja leipäpöytä ja juomat.
Lähtö Kuopioon n. klo 14:30
Saapuminen Kuopioon klo 18:40
Majoitus: n. klo 18:45
Original Sokos Hotel Puijonsarvi
Minna Canthin katu 16, 70100 Kuopio

Omakustanteinen iltapala.

Sunnuntai 25.9.2016
Aamupala 09:30 – 10:00
Huoneiden avaimien palautus klo 11:45
Ruokailu klo.12:00 Sokos Hotel Puijonsarvi
Ruoka: Lihapullat muusilla, vihersalaatti + leipää & levitettä
Lähtö hotellilta klo 13:10
Hallilla klo 13:20
Ottelu SB Welhot – Steelers klo 15:00 (Kuopiohalli).
Ruokailu ABC Pitkälahti   klo 17:45
Ruoka: Pippurihärkää ja Broileria intialaisittain curry-mangokastiketta, salaatti – ja leipäpöytä ja juomat.
Lähtö kotiin n. klo 18:15. 
Tauko matkalla.
Paluu Elenia-areenalle sunnuntaina n. klo 22:45

Ps. Hedelmiä tarjolla linja-autossa ja hallilla

HUOM: Jos pelaaja reissun aikana käyttäytyy joukkueen määrittelemien yhteisten pelisääntöjen vastaisesti, voidaan hänet lähettää omakustanteisesti kotiin kesken matkan.